Yöelämä kerrossängyn tultua taloon

Poikaset on nyt viikon nukkuneet kerrossängyssä. Yöt on olleet tosi vaihtelevia. Leopold heräilee paljon ja pitäis keksiäkin jotain. En tiedä, miksi se herää. Syitähän se keksii kyllä. Sillä on jano ja pissahätä ja ei saa unta ja näkee painajaista ja haluaa yövalon pois ja haluaa yövalon päälle ja sellasta, mikä tekee ihmisen hulluksi, kun monta kertaa yössä tullaan toimittamaan jotain tälläistä asiaa. Ja pitäis suhtautua lempeydellä ja ymmärryksellä. Siinä on hyvä sitten yrittää, kun ei millään jaksaisi taas nousta. Leopold kyllä vaikuttaa tykkäävän yläsängystään mutta voihan se vähän jännittääkin, se siellä nukkuminen.

Tarroista on joskus ollut apua, ehkä nytkin voisi ottaa ne käyttöön. Paljon on päivisin juteltu ja luettu kirjoja, etenkin Tove Appelgrenin ja Salla Savolaisen kirjaa Nukuhan jo, Vesta-Linnea. Kirja on meidän kummankin mieleen ja herättänyt hyvää keskustelua. Seuraavalla kirjastoreissulla pitänee katsoa, mitä muita Vesta-Linnea kirjoja löytyy.

Mutta niin, unet on vähän kadoksissa taas kerran. Pienempi nukkuu välillä levottomammin ja välillä taas posottaa koko yön läpi, kuten viime yönä. Mietin jo, mahtaako olla hengissäkään, kun siitä ei kuulu mitään. Yleensä aamuyöstä kömpii viereen mutta tänään ei sitäkään. Jonkun verran palauttelen Leanderia sänkyynsä yöllä mutta jos se on kovin vaeltelevalla päällä, otan sitten viereen. Jotta saan oman unen turvaksi edes jotenkin.

Näyttäisi nyt kuitenkin siltä, että kerrossänky on vähän rauhoittanut Leanderin meininkiä, ei tarvitse harrastaa kiipeilyä enää yöllä, uni maittaa silloin vähän yhtenäisemmin. Leopold sitten taas...niin, täytyy miettiä, mikä hänen unensaantiinsa auttaisi. Leopoldhan ei nuku päiväunia ja on nyt nukkunut yöunet aika katkonaisesti, joten alkaahan se vaikuttaa pian jo päiviinkin.  

Lähtökohtaisesti olen ollut sitä mieltä, että vauva-ajan jälkeen kaikkien tulee nukkua omissa sängyissään mutta nyt on kyllä pitänyt alkaa siitä joustaa, kun ei vaan jaksa käydä töissä ja palautella lapsia öisin sänkyihinsä. Kunhan nyt nukutaan jossakin. Oman unenlaatu vaan äkkiä kärsii, kun en erityisemmin tykkää siitä, että lapset nukkuu vieressä, on kyynerpää silmässä ja varpaat takaraivossa ja joku potkii selkään tai mahaan. Mieluiten nukkuisin vain sen miehen kanssa, jonka olen itse sänkyyni aikoinaan valinnut ja päästänyt. Mutta aika aikansa kutakin, näinhän se on ajateltava. Lapset kasvaa ja jossain vaiheessa uni maistuu vain omassa sängyssä. Sitten mä kenties ikävöin sitä aikaa, kun sängyssä oli ruuhkaa ja kaksi pientä poikaa muhun liimaantuneina.