Pojat

Perheeni miehet palasivat siis eilen kotiin. Leander epäluuloisena ja varautuneempana luonteena mulkoili mua jokusen hetken ja sain sitten vasta halauksen ja suukon ja sitten poika jäikin siihen äidin läheisyyteen. Leopold saapui sisään tasaisesti pölisten, riisui ulkovaatteensa ja pälätys edelleen kuuluen meni poikien huoneeseen leikkimään. Huikkasin takaisin halaamaan. "Ai niin" huokasi tuo melkein 5-vuotias.

Siinäpä kuvastuu oikeastaan poikien ero. Leopold, tuo letkeä esikoiseni, on hyvinkin mutkaton tyyppi, kova puhumaan, vaikkei kukaan kuuntelisi ja jonkin sortin professorimiehiä. Mietiskelee paljon asioita, kyselee vähintään yhtä paljon ja esittää tarkkanäköisiä huomioita. Leopoldilta palaa käpy lähinnä siirtymätilanteissa tai jos asiat tulevat hänen eteensä turhan yllättäen. Veljensä kanssa toki tappelee päivittäin ja PALJON, koska Leander on...no Leander. Sen kanssa ei voi elää tappelematta vähintään muutaman minuutin välein. Leopold on visuaalisesti lahjakas, tekee isoja palapelejä ja värittää, piirtelee. Viettää näissä puuhissa pitkiäkin aikoja. Liikkuu myös paljon, pyöräilee ja harrastaa breakdancea. Ulkona Leopoldia kiinnostaa kaikki. Hän hyppii, juoksee, ryömii, tonkii, heittäytyy, käyttää koko kroppaansa. Kuuntelee mielellään itse keksittyjä tarinoita ja nauttii, kun hänelle luetaan kirjoja. On mielikuvitusrikas ja tämä näkyy öisin. Leopold näkee paljon painajaisia. Se sitten heijastuu meidän kaikkien yöuniin. Leopold on reipas ja hyväntuulinen pikkupoika, vähän höhlä ja kuitenkin tosi fiksu. Professormiehiä, kyllä vaan.

Leander, tuo rakas kuopukseni, piikki lihassani, vaikkei ole kahtakaan vuotta. Leopoldin vauva-aika oli raskas ja vaikea, esikoiseksi hän oli aikamoinen paketti kovien mahakipujen, allergioiden ja uniongelmien vuoksi. Leanderilla oli mahakivut ja allergiaepäilyt lievänä ja uniongelmat sitten vielä pahempana kuin veljellään. Luulin aina, ennen Leanderia, että Leopold oli touhukas vauva ja energinen taapero. Vielä mitä. Leopold meni kyllä kovaa ja aikaisin, eteenpäin. Leander vastaavasti kovaa ja ylöspäin. Hän kiipesi ennenkuin käveli ja kävelyn opittuaan onkin juossut. Lujaa. Päinvastaiseen suuntaan kuin muut. Ja kiipee kuin apina. Oikeesti. Ja koska kiipes, ennenkuin käveli, ei mitään järkeä päässä. Ei mitään. Leanderilla on myös kova ääni. Jota hän käyttää. Paljon. En tiedä, mistä tuo poika on temperamenttinsa napannut mutta sitä on. Jätkässä on luonnetta, jollei mitään muuta. Nyt kun Leander lähestyy kahta ikävuotta, hän on aikamoinen kiukkupussi. Repii, raastaa, raivoaa, itkee, huutaa, lyö, nipistää, potkii ja heittää tavaroita. Heittää paljon tavaroita. Heti kun hermostuu vähänkin, lähtee kaikki lähistöllä olevat tavarat päin muiden näköä. Ja on sitä kuulkaa kitketty pois. Leander kiipeää edelleen joka paikkaan ja suorittaa kaikenmoisia tehtäviä, joita äidin mielestä ei todella tarvitsisi tehdä. Tämä oli pahinta tuossa 1,5 vuoden korvilla, Leander teki väsymättä kaikenlaisia hölmöjä juttuja ja äiti oli kyllä ihan ääriväsynyt. Nyt on onneksi vähän helpottanut, johtuen ehkä siitä, että Leander on päivähoidossa 4-5 päivää viikossa. Ei kerkee höntsäillä kotona niin paljon.

Tietenkin Leander on samalla mitä hurmaavin pikkupoika. Päivähoidosta kuvailevat naperoa aurinkoiseksi ja aina hyväntuuliseksi. Leander mulkoili väkeä siellä ensimmäisen kuukauden ja sen jälkeen suli ja sopeutui joukkoon. Äiti tunnistaa jollain tapaa sanat aurinkoinen ja hyväntuulinen, toki Leander on niitäkin. Erittäin aurinkoinen tungettuaan uunin täyteen pyykkiä.  Hyvinkin hyväntuulinen viskottuaan kaikki äidin terveyssiteet vessanpönttöön. Ketäpä nuo nyt ei huvittaisi?

Pojissa on siis eronsa. Leander toki tuosta varmasti rauhoittuu. Ehkä. Näin toivon. Pojat tappelevat tällä hetkellä tosi paljon, johtuen siitä, että Leander on niin röyhkeä ja kova haastamaan riitaa ja sekoittamaan, aivan takuulla tahallaan, Leopoldin leikit. Kyllähä pojat ovat sitten tärkeitäkin toisilleen, ei ole enää toista ilman toista. Kyllä täällä kaikuu ilo ja nauru, yhtä usein kyllä myös itku ja raivo. Josko se tasaantuisi, kun Leander oppii enemmän ihmiseksi ja saadaan kitkettyä tuo satuttaminen pois. Vaikka kai veljekset aina jonkun verran tappelevat fyysisestikin. Näin luulisin.