Väsyttävää

Pojat tarjoilee nyt haastetta äidille. Leander on tokikin 2-vuotisuhmassaan pelkkää tulta ja tappuraa. Jatkuvasti taistellaan siitä, että ei lyö, ei raavi, ei sylje, ei heitä tavaroita, ei sano ketään tyhmäksi jne. Jollain tapaa erittäin raivostuttavaa, että jus tollanen kaks vuotta täyttänyt osaa sanoa "tyhmä äiti". Häh? Mitä ihmettä? Ja tuo sylkeminen. Aivan äärettömän ärsyttävää. Poika on pieni villipeto aina välillä. Tietenkin se on myös aivan hellyyttävä ja kovin rakastava. Leander on aina ollut suurten tunteiden mies ja nyt lyö taas aikamoisesti yli.

Leopold sitten taas, minun letkeä poikani, joka ei oo koskaan jaksanut kiukutella kovin kauaa. Pahimmat väännöt on käyty siirtymätilanteissa ja nekin helpotti hetkeksi, kun tehtiin säännöt uloslähtöön ja sarjakuvatarina siitä, mitä ja miten Leopold pukee. Kesää kohti mentäessä Leopoldin haastavat uloslähdöt helpottuvat aina muutoinkin, koska ei tarvitse pukea niin paljon. No mutta kuitenkin, onhan Leopoldilla toki ollut uhmansa ja kautensa mutta nyt se on saanut jonkun aivan uuden vaihteen silmään.

Se nimittäin tahtoo. Heti. Kaiken. Jonka. Se. Justiinsa. Siinä. Hetkellä. Keksii. Ja kun se ei tietenkään saa, se huutaa. Karjuu. Itkee. Huutaa polla punaisena. Lyö. Huutaa. Ulvoo. Eilen se sanoi, että tahtoo pitsaa. Ihan keskustelusävyyn. Sanoin, ettei tänään. Ihan keskustelusävyyn. Alkoi jumalaton huuto ja meuhkaaminen. Ihan on taas sellaista meininkiä, että hän sanoo hyppää ja meidän muiden pitäis olla jo menossa ja kun tietenkään tämä melkein viisivuotias ei määrittele tiettyjä asioita meidän perheessä vain koska tahtoo, seurauksena on kauhea raivari.

Väsyttävää. Pojat tappelee keskenään, ne tappelee minulle, ne tappelee isälleen, ne tappelee ja tappelee. Näinä päivinä on kyllä taas vaikea tarttua hetkiin. Pitäisikin tarrautua niihin entistä kovemmin, jotta saisi voimaa jatkaa ja kuljettaa tämän sirkuksen perille. Purra hammasta ja muistaa ohjenuorani siitä, että elämä on vain laina. Kaikelle on aikansa. Kohta taas helpottaa. Niin toivotaan.